
Yleisesti ottaen Tammimetsän Kuutamo on oikea energiapakkaus, joka ei tunnu väsähtävän sitten millään. Unto jaksaa aina vouhottaa ja touhottaa omiansa, mutta onneksi ori ei ole aivan mahdoton sähläri kuitenkaan, joten se jaksaa esimerkiksi näyttelyissä seisoa aloillaan hetken. Kohkailujensa lomassa Untamo on melko lempeä ja seurallinen tapaus, joka nauttii erityisesti kunnollisesta, voimakkaasta harjauksesta sekä rapsuttelusta ja kehuista, niin taputusten kuin puheidenkin muodossa. Vaikka Unto onkin hieman pomppiva ja sähäkkä tyyppi, se kuitenkin tuntuu kunnioittavan ihmistä, eikä täten hyppää suoraan niskaan jos se keksii jotain muka pelottavaa tai sählää muuten vain.
Unto on ratsastettaessa reipas, yritteliäs ja muutenkin hyvin positiivisesti asennoitunut. Se reagoi helposti ääni- ja painoapuihin sekä pohkeeseen. Yleensä pidätteet menevät hyvin läpi, mutta joskus voi joutua hieman voimakkaammin huomauttamaan pojalle että 'Hei, nyt hidastetaan'. Untamo jaksaa vääntää koulukiemuroitakin kiltisti ja huolellisesti, vaikkei se olekaan mikään hurjan kyvykäs koulukone. Kuten varmaan lienee sanomattakin selvää; ori nauttii menosta ja meiningistä, vauhdin hurmasta ja haasteista. Täten Unto tekeekin parempia suorituksia esteratsastuksen saralla sekä nauttii maastolenkeistä.

i. Sinihämärän Kuulentosh |
ii. VIR MVA Ch Kuujärven Lentävä Lähtösh, KTK III 69p., YLA1 163p. |
iii. Kuujärven LennokasKTK III ??p. |
iie. Ch RHS Suomineito KTK III ??p. |
||
ie. Hunajalaakson Kastanjash |
iei. VIR MVA Ch KasanovaKTK III 69p. |
|
| iee. Ilo-Tähti | ||
e. Liinahaan Kesähelmisph |
ei. Kuujärven Hirmusph |
eii. Kuujärven VallatonYLA1 154p. |
| eie. Yön Hopeinen Lilli | ||
ee. Yön Tytärsph |
eei. Liito-Poika | |
| eee. Kuun Ystävä | ||

Untamon tiedot (rankingpisteet ja ominaisuuspisteet) VRL:ssä
| ERJ: 21.07.2006 - kutsu - 50-60 cm - 3/30 25.08.2007 - kutsu - 60 cm - 3/60 09.09.2007 - kutsu - 80 cm - 7/60 24.10.2007 - kutsu - 50-60 cm - 6/40 |
KRJ: 15.10.2007 - kutsu - He B - 5/36 16.10.2007 - kutsu - KN Special - 1/30 18.10.2007 - kutsu - He B - 6/37 19.10.2007 - kutsu - He C - 2/40 65.935 % 19.10.2007 - kutsu - He B - 6/40 62.806 % 31.10.2007 - kutsu - He C - 2/36 |


© 2008 Emma & Sandi. Evo Sporthorses on virtuaalitalli, kaikki sivuilla esiintyvä on kuvitteellista. | Evo Sporthorses is a SIM-game stable, everything on the pages is imaginary.